Tulokset saatiin tänä aamuna. Ensimmäisen ihanimman onnittelusoiton sain siinä heti aamusella 97-vuotiaalta upealta naiselta, lempiasiakkaaltani. Liikutuin ihan mahdottomasti hänen huomionosoituksestaan. Tuli mieleen tämä hieno kohta Täällä Pohjantähden alla-trilogiasta :
"Sillä Summa, Maginot-linja, kaupungit ja valtakunnat voivat sortua, mutta Alma ei.
Talon ympäristöstä kuului hänen kotoinen yksinpuhelunsa :
- Otan tosta vähän risua kainalooni ... saa kahveen keittää ..."
Muuten olen niin uupunut, että tuskin muistan oman nimeni. Pitää vaan tehdä, mitä listassa lukee. Ystävät ovat lähteneet lomalle tai Suomeen. (Paitsi yksi kahdeksankymppinen tytönhupakko, jonka kanssa jäin juttelemaan tuntikausiksi eilen aamulla.) Pian mekin.
Tuollaisen kaulakorun teen vielä lahjaksi tytölle, kunhan ehdin.