Vielä kun jaksaisi hoitaa kunnialla tapaamisen, jota olen yli puoli vuotta odottanut ( siirtyi jo kerran ). Siihen tarvitaan kaikki mahdollinen hyvä ja positiivinen energia. Jos jollakin on ylimääräistä, saa lähettää huomenna kello kuusitoista.
lundi 29 juin 2009
Helle !
Vielä kun jaksaisi hoitaa kunnialla tapaamisen, jota olen yli puoli vuotta odottanut ( siirtyi jo kerran ). Siihen tarvitaan kaikki mahdollinen hyvä ja positiivinen energia. Jos jollakin on ylimääräistä, saa lähettää huomenna kello kuusitoista.
vendredi 26 juin 2009
Kuin kaksi marjaa
Tämä päivä on ollut muutenkin kaikin puolin sujuva. Olen ehtinyt kaiken mainiosti. Nyt kun vielä saa mutkattomasti pyöräytettyä salaatin ja suklaakakun, niin olemme valmiit illan juhlallisuuksiin. Eli jälleen syömingit ja juomingit luvassa koulun pihamaalla.
mardi 23 juin 2009
Mansikkakassi
Kuvassa näkyy kiusallisen hyvin nuo yhdeksänkymppisen käteni ... no menköön, sellaiset ne ovat aina olleet.
lundi 22 juin 2009
Yhtä juhlaa
jeudi 18 juin 2009
Hiljaiseloa Clichyssä
samedi 13 juin 2009
vendredi 12 juin 2009
Erinäisiä kukkia
Jostakin pihaan ilmaantunut unikko aukaisi tänään ensimmäisen kukkansa.
Sain myös käsiini jo pari viikkoa sitten ilmestyneen lehden, jossa oli tuo kukkatoppi. Se onkin jo myyty. Itse olin kuvankin ottanut. Olin ihan tohkeissani. Kyseessä on Le Journal du Dimanche - sunnuntailehden mukana tuleva Version Femina - liite. Asialla Vanessa, joka on ennenkin pari juttua nettiin kirjoittanut.
jeudi 11 juin 2009
Kesätauluja
mercredi 10 juin 2009
J'veux du soleil
Eilisen illan ihanin, tässä. Aurinkoa kaikille.
samedi 6 juin 2009
Kananportaat
Mitä portaitten päästä sitten löytyikään ... ?
Eilen oltiin avajaisissa ystävän, tipumaalarin, luona. Lapset ovat samoissa kouluissa ja sitä kautta olemme tutustuneet. Hauskaa oli, että avajaisissa oli myös kouluista opettajia, johtaja ja muutakin henkilökuntaa lapsineen päivineen - Suomessa vanhemmat ja opettajat vissiin harvemmin notkuvat viinilasi kädessä samoissa pippaloissa ...
mercredi 3 juin 2009
Pää kukkii
Äitienpäivä on Ranskassa vasta tulevana sunnuntaina ... tässä kukkia vähän joka lähtöön, siis äideillekin.
mardi 2 juin 2009
lundi 1 juin 2009
Eilen ja tänään
Löysin tämän kirjan, josta tein koulussa ansiokkaan esitelmän - enää en muista millä luokalla. Ja huomasin, että en muista kirjastakaan enää paljon mitään, ihana lukea taas. Lauantaina otin vastaan lämpöpatterissa kärähtäneen nahkarotsin haasteellisen korjauksen ... siinä sitä on kerrakseen. Mutta inspiroivaa, mietin hyviä konsteja, ompelujärjestyksiä, tikkauksia jne. aamusta iltaan muuta tehdessäkin.
Inscription à :
Articles (Atom)