samedi 30 mai 2009
mercredi 27 mai 2009
Neljä tai vähemmän
Himalainen haastoi minut kertomaan näitä neljän satseja. Joissakin on kyllä vähemmän, mutta pidä hauskaa-tyylillä valikoiden.
Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt :
-maalarien siivooja rakennuksella, putsailin lämpöpatterien maalaamattomaksi tarkoitetut
metalliosat maalista
-puhelinkeskuksen hoitaja
-ansioitunut tiskaaja Kalastajatorpalla, neljän vuoden aikana siellä kävi ainakin Ronald Reagan
ja Espanjan kuningas
-tanssija Albertvillen Olympialaisten avajaisissa 1992
Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella :
-Nouvelle Star, Suomessa vissiin Idols
-Täydelliset naiset, kun oikein haluaa vihannekseksi heittäytyä
-satunnaisesti mitä tahansa lapset katsovatkin, pätkän sitä, pätkän tätä
-en pahemmin ehdi televisiota katsomaan
Neljä paikkaa, missä olen ollut lomalla :
-nuorena tyttönä inter-raililla, Ranskassa, Italiassa, Espanjassa
-pakettimatkalla Garda-järvellä
-kielikurssilla Nizzassa
-Längelmäellä
Neljä Internet-sivua, joilla käyn päivittäin :
-sähköposti
-blogit, omani ja toisten
-Myspace vähän harvemmin, mutta vähän useammin kuin ennen. On muuttunut hiukan
kiinnostavammaksi.
Neljä lempiruokaani :
-vuodenaikaan sopivat, talven lempiruoka ei ole lempiruoka kesällä
-perunarieska käy aina
-se, mitä tekee mieli niin kuin Himalainenkin sanoi. Se on hyvä osviitta.
Neljä paikkaa, jossa olisin mieluummin nyt :
-saunassa
-mökillä, metsässä, järven rannalla
-yhden ihmisen ateljeessa
-tässäkin, jos vaan tuo ovikilkatin kilkattaisi hiukan useammin - tai ruokapöytäänkin olisi kiva
päästä ( tuo viimeinen täytyykin ottaa työn alle heti ).
Kaikki tutut on vissiin haastettu, jos ei niin vastailkaa vaan ... ja pitäkää hauskaa.

dimanche 24 mai 2009
Pelataan napeilla
Valikoin eilen hauskimpia tuolta nappivarastostani. Minulla on kymmenittäin noita putkiloita, eli roimasti yli oman tarpeen. Jospa alkaisinkin pitää nappikauppaa ... keksisi jotakin niistä, nappikortteja tai jotakin. Suosikkejani, simpukkanappeja, on niitäkin useampaa väriä ja kokoa ja muotoa.
Tuollaiset nimikirjaimetkin on varastossa. Olisiko kellään lukijoista niihin sopivaa nimeä ... Hilkka Aaltonen, Helena Aamutuima, Hanna Ahonlaita ?
vendredi 22 mai 2009
Saalis
jeudi 21 mai 2009
Garage-sale / Vide-grenier
Jos kiinnostaa niin lähettäkää meiliä, niin annan tarkempia osoite- ja yhteystietoja. E-mail löytyy siis profiilista.
Et la même chose en français, pour mes lecteurs en région Parisienne : Une amie finlandaise organise un vide-grenier dans sa maison ( Fontenay aux Roses ), pour cause de déménagement. Elle ouvre tous les après-midis à partir de 14 heures, jusqu'à la fin du mois. Beaucoup de tissus, fils à tricoter ou crocheter, livres, vaisselle, bibelots, ...
Pour plus d'info, envoyez-moi un mail.
mercredi 20 mai 2009
Havainto
Kyllähän asiasta maininta onkin Wikipediassa, kun juuri katsoin. Olisikin kiinnostava tietää oliko Väinö Linna ajatellut Koskelan suvun tarinan kirjoittamista jo ennen Tuntemattoman Sotilaan kirjoittamista vai oliko se tullut mieleen kirjoittamisen aikana. Joka tapauksessa nämä kirjat kannattaa lukea peräkkäin.
Aika haikein mielin suljin kirjan ja jätin Pentinkulman sekä Koskelan väen. Täällä on yhtä kesäinen ilma tänään kuin kirjan lopputunnelmissa.
mardi 19 mai 2009
samedi 16 mai 2009
Poisson Vole
mercredi 13 mai 2009
Toistaitoisena
Sain sentään tehtyä tuon tilauskassin. Päälykangas molskia ja vuori kalsonkikankaan tapaista flanellia - sopi mielestäni aika mukavasti. Kuvassa mukana myös tuosta nurkan takaa löytämäni luonnonväreillä värjätty aloittamaton villavyyhti. Aurinkokin pilkahtaa taas parin sadepäivän jälkeen.
Nyt ottamaan kiinni tekemättömiä töitä.
dimanche 10 mai 2009
Äitienpäivää
PUOLUKKA - VALKOSUKLAAMUFFINS
100 g valkosuklaata
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 rkl leivinjauhetta
2 dl puolukoita
200 g voita
2 dl sokeria
3 munaa
1 dl maustamatonta jugurttia
Rouhi suklaa, sekoita jauhot kaurahiutaleet, leivinjauhe, suklaa ja puolukat. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää munat joukkoon yksitellen, hyvin vatkaten. Lisää jauhoseos ja jugurtti. Sekoita taikinaksi, älä vaivaa liikaa.
Lusikoi taikina muffins- tai paperivuokiin. Paista 200°C : ssa parikymmentä minuuttia. Minun uunissani meni kyllä hyvinkin reilu puolituntinen, ennen kuin olivat kauniin värisiä.
Hyvää sunnuntaita.
jeudi 7 mai 2009
Matin euphorique
Siis flyer on aika karsee ... mutta mitäpä tuosta.
mercredi 6 mai 2009
Tiistai
vein papereita pankkiin, joista he tekivät kopioita,
aloitin sipulipiirasta,
niuhotin puhelinlaitoksen toimistossa - sain korjailtua tytön kännykkäsopimusta ( minullahan ei kännykkää olekaan ),
postissa tuli lisää papereita täytettäväksi,
hain kaksi koulusta,
hain yhden koulusta, piti olla tukiopetusta - ei ollutkaan,
tein sipulipiiraan valmiiksi,
tein sipulipiiraan valmiiksi,
sovin "puhelintapaamisen" keskiviikoksi,
tiskasin,
avustin käännöstyössä,
kävin kaupassa,
edistin hiukan kirjanpitoa,
huusin hulluna : 1000 palapelinpalaa pitkin kämppää,
tein ruokaa,
katsottiin Nouvelle Star,
korkkasin viinipullon,
Tämä oli taas NIITÄ päiviä.
samedi 2 mai 2009
Lisää pyykkiä
"Elämälle parasta on joku jota kaivata, vain olemisen voimalla"
Ressentir en soi l'absence d'un être est un cadeau de la vie.
( iriskiss )
vendredi 1 mai 2009
Inscription à :
Articles (Atom)