lundi 31 mars 2008

Ahkerointia

Lauantaina urakoin kolme kassia. Kankaat ovat taas vaikka mistä. Joku ehkä tunnistaa tuon patjakankaan aikaisemmesta postauksesta. Muut ovat ratkottuja vanhoista ( mutta hyväkuntoisita huom. !) hameista, mekoista jne. jotka ostin ihan kankaan vuoksi. Jonkin kankaan olen saanut. Kuvat : Violet.

Suut auki !


Sunnuntai menikin, kuten hyvin usein, jälkien siivoamisessa ja ruuanlaitossa : silakkarullia, yrttikanaa, sieniä, papuja, riisiä, kastiketta.


Hyvä ruoka, kaunis ruoka...




samedi 29 mars 2008

Tämä siitä tuli

Sopii näitä paitoja näinkin käyttää, kun ei ilmat tunnu lämpenevän. Mekko ja harmaa paita ovat itse tehtyjä nekin, aikoja sitten. Taitaa itse tehdyt kestää kauemmin kuin ostetut. Todisteena nuo aivan räjähtäneet, useamman kerran korjatut housut, ikää vähemmän kuin muilla kuvan vaatteilla.



vendredi 28 mars 2008

Hyvä peli

Saumatonta, vai pitäisikö sanoa saumakasta, yhteistyötä jo vuodesta 1993 - ei se silloinkaan uusi ollut.
Pöytä on aina täynnä roinaa. Moottori on pöydän alla, samoin poljin. Langat ovat tolpassa pöydän päällä ja pitkävartinen lamppu toimii silloin kun haluaa. Koko rakkine pannaan käyntiin katkaisijasta, se siis hurisee koko ajan vaikka ei ompelekaan - ja vielä reippaammin, kun ompelee. Säätöjä ei paljon ole, se ompelee vain suoraa. Mutta melkein mitä vain ! Nahkaa varten laitetaan teflonjalka. Menoa voi vieläpä säädellä, joskus tämäntyyppiset koneet menevät auttamattomasti liian lujaa.

Koulun käsityönopettajan lempilause : Neula alas, paininjalka alas ! Sitä en koskaan unohda.


jeudi 27 mars 2008

Ämpärikaupalla

Onnea ja iloa. Niin siinä ainakin lukee. Toivottavasti kasvatus onnistuu. Taitaa olla jokin hanhikki tuo pieni puska, keltaisia kukkia siihen pitäisi tulla. Toivon, että se olisi sama kuin Suomessa mökillä.

mercredi 26 mars 2008

Rosmariinikynnet


n. 14 valkosipulia

pieniä tuoreen rosmariinin oksia ( kuivatutkin käy, kunhan ovat oksia tai kokonaisia lehtiä )

MAUSTELIEMI :

2 dl vettä

1 ja 1/2 dl valkoviinietikkaa ( Ranskassa on tosi vaikea löytää maustamatonta valkoviinietikkaa, käytän Xérès-etikkaa sen tilalla. Joissakin ohjeissa näkee myös omenaviinietikkaa käytettävän. )

3/4 dl juoksevaa hunajaa

2 tl roseepippureita

1 tl suolaa

Irrota valkosipulinkynnet toisistaan, älä kuori. Keitä niitä vähässä vedessä viisi minuuttia. Kaada vesi pois ja huuhtele kynnet kylmässä vedessä. Kuori kynnet sormin.

Kuumenna purkit uunissa (100°C) ennen täyttämistä. Lado kynnet kerroksittain rosmariinin kanssa purkkeihin. Keitä maustelientä viitisen minuuttia ja kaada se kuumana kynsien päälle niin, että ne peittyvät. Ripottele pippurit liemestä kynsien päälle. ( Itse täytän purkit tiukkaan ja mahdollisimman täyteen, kaadan liemen piripintaan ja suljen purkit heti. )

Ohje on luultavasti jostakin Kotilieden säilöntänumerosta. Lueskelen vuoden Kotiliedet aina kesälomalla. Siinä tätä liemimäärää kohden käytettiin vain 7 sipulia, mutta minulla liemi riittää kaksinkertaiseen määrään, kai se riippuu purkeista ja täyttötavasta, ja sipulien koostakin.

Toivottavasti maistuu. Tämä on siis säilyke, joka säilyy avaamattomana (jääkaapissa) kauan ja avattunakin kunhan kynnet ovat liemen peitossa.

mardi 25 mars 2008

Arki palasi

Viimeinen muna ämpärinpohjalla. Koulu on kiva, sieltä tuli tänään kotiin ihanan kesäinen kukkaketo.

Tänä aamuna pyöriskelin työasioissa Riemukaaren liepeillä. Tuntuu aina yhtä erikoiselta olla liikkeellä asiallisissa asioissa nähtävyyksien seassa, missä muuten kaikki hyörivät kamerat käsissä. Minulla ei ollut - vähän kadutti, komiahan se Riemukaari oli.

Iltapäivä menikin ikkunahommissa. Siinä he nyt silmäilevät...

Heillä on myös muuta kalaseuraa :






lundi 24 mars 2008

Vapaapäivän puuhia

Tein etikkavalkosipulia, rosmariinikynsiä. Käy hyvin vapaapäivän hommaksi, aika pitkällistä niitten kuoriminen. Rosmariinit sainkin omasta pihasta, minulla on pieni puska kasvamassa. Sieviä niistä tulee.

Aika miettiä aprilli-ikkunaa. Hiukan on hämyiset tunnelmat täällä tänään.
Pannaanko pakettiin ?





dimanche 23 mars 2008

Hyvää Pääsiäistä !

Tästä meni pääsiäiskana tänä aamuna kello kuusi...



Päästiin kuitenkin ulos. Square de Batignolles, tässä lähellä, aika harvoin ehdimme siellä käymään. Tänään onnisti.






Iltapäivä. Lampaanviulu on uunissa. Olen jo monena pääsiäisenä tehnyt Lampaanviulun Isoäidin tapaan Mysi Lahtisen keittokirjasta - se on oiva juhlaruoka.







samedi 22 mars 2008

Pääsiäislintuja, outoja lintuja

Ruokatilaus tuli toimitettua. Suomalainen Pirjo sai sipulipiirakkaa, lohipiirakkaa ja lihapiirakkaa vieraille tarjottavaksi. Toivottavasti maistuu. Tykkään tällaisista työrupeamista ja jonkinlaisesta suurkeittiömeiningistä - vaikka omani onkin aika pieni.

Tänään lampaanviuluostoksilla. Mansikoita lounaaksi, sopii tytöille oikein hyvin. Mansikka-aika taitaa olla todellakin alkanut : 1,75 euroa kilo. Yleensä ostan, jos maksaa kaksi euroa kilo - näillä hinnoilla tulee syötyä parikymmentä kiloa niinkuin joinakin keväinä

Tänä vuonna pääsiäskoristeet ovat aika sekalaiset, yhtä sekalaiset kuin pääsiäisilma : luvassa sadetta, myrskyä, kylmää...taidamme viettää vapaapäivät sisällä.





Tänään tarjolla pullia ja pashaa, olkaa hyvät.



jeudi 20 mars 2008

Olematon peilikaappini

Tässä kaikki, mitä siellä olisi - jos sellainen olisi :


Sola-saippuaa - luksustuotteeni - tällä kertaa käytössä Oma Pala Metsää. Christiana tekee Pohjois-Karjalassa maailman ihaninta saippuaa, sitä saa Suomessa aika monesta paikasta, Ranskassa vain minulta. Tervashampoota Orivedeltä, minulta saa myös sitä. Ryppyvoidetta päiväksi ja yöksi, Vitalis huulirasvaksi, hiusgeeli, naamanpesuaine, käsivoide, deodorantti ja hammastahna. Korvakoruja.

Ei meikkejä, vartalovoidetta lainaan tyttäreltä hätätapauksessa. Käytän aina kaiken loppuun, ennen kuin aloitan uuden. Merkeillä ei useimmiten ole paljon väliä.

On tulossa pari työntäyteistä päivää : tilauksessa on viisi piirasta perjantai-illaksi, on pantava pasha tippumaan lauantain maistiaisia varten, suihkunletku hajosi, vielä yksi musta laatikko pitäisi saada lähtemään. Hommiin.

mercredi 19 mars 2008

Kuplivaa vai mitä ...

Lämpöisempiä kelejä odotellessa aion tehdä näitä muutaman lisää.

Tipuja löytyi kaapinpohjalta, mutta olivat menneet pahasti lyttyyn. Kaupoissakaan ei ole tänä vuonna näkynyt mitään kivoja koristeita...rairuoho on sentään kasvanut.



mardi 18 mars 2008

Aika hyvä vihannesruoka

Olen oppinut syömään ja valmistamaan munakoisoa Ranskassa, Suomessa ei muistaakseni tullut pahemmin syötyä. Teen ruokia vaihtelevasti ohjeen kanssa ja ilman, tämä on oma kehitelmä ( mutta olen varma, että muutkin jotakin tämäntapaista valmistavat).

Siihen silputaan sipulia, paloitellaan munakoisoa ja paprikaa, kesäkurpitsakin käy. Paistetaan öljyssä. Lisätään suolaa, pippuria ja yrttimausteita, esimerkiksi oreganoa, timjamia, basilikaa tai valmista sekoitusta.


Vähennetään lämpöä ja annetaan kaiken kypsyä pehmeäksi kannen alla. Sammutetaan tuli - minulla on kaasuhella - ja murustellaan runsaasti fetajuustoa kaiken päälle. Annetaan sen hieman sulaa kannen alla.

Tämän voi kasvissyöjä syödä tällaisenaan, siinä mukana voi myös paistaa jauhelihaa, tai tarjota erikseen jotakin lihanpuolta, perunoitakin. Hyvää.
Eilen kaikki neljä nukahtivat koulun jälkeen minun tätä valmistaessani. ( Kaksi heräsi vasta tänä aamuna. ) Söin yksin hiljaisuudessa, rauha maassa, ajoissa nukkumaan. Ihana ilta.
Ihana aamu.




lundi 17 mars 2008

Isi matkustaa

- Isi ei mennytkään, se tuli takaisin. Arvaa missä sen kassit on ? Tuolla kaupassa. Se oli tehnyt
väärin, lentokone oli jo mennyt.
- Eikö se voinut ottaa toista lentokonetta ?
- Ei, ei se mennyt sinne Mali. Pitää ottaa semmoinen lentokone, mikä on hyvä.

Eikä tämä suinkaan ollut ensimmäinen kerta. On ihmisiä, jotka ovat aina myöhässä. Ja tämän kaiken hän ottaa aivan tyynesti. Käsittämätöntä. Uusi yritys Senegalinkoneeseen tänään iltapäivällä...

Sillä aikaa äiti leikkelee :



dimanche 16 mars 2008

Palmusunnuntai

Virvoin, varvoin...tuoreeks, terveeks, tulevaks vuueks, siulle vitsat, miulle palkka...




Hyvää Palmusunnuntaita.




samedi 15 mars 2008

Collection

Fantominit. Keräsin niitä jokin vuosi sitten. Ne ovat ihania - ne hohtavat pimeässä.
Niitä sai Kinder-munista, mutta en minä noin monta munaa ole syönyt. Sain lahjoituksia ja tein hankintoja kirpputoreilla. Viime aikoina ei ole enää pahemmin näkynyt. Jos jollakin on vielä varastossa , otan yhä lahjoituksia vastaan...

vendredi 14 mars 2008

Mansikka-aika




Se alkoi tästä jokin aika sitten kadulta poimitusta tuolista, johon tein uuden irtopäällisen.Aika huonona se oli, mutta ilostui mansikoista kummasti. Kangas on viimekesäinen kirppislöytö Orivedeltä.




Sitten tuli sukulainen käymään...ja toi näitä, eivät valitettavasti olleet niin maukkaita, kuin voisi kuvitella.



Tässä jälkiruuassa oli enemmän makua :