dimanche 26 octobre 2008

Yllätys, yllätys

Palattiin talviaikaan, kukat kukkivat vielä.

Tänään teki mieli lähteä Batignolles-puistoon, jossa harvemmin käydään. Puiston ympärillä oli yllättäen brocante. ( Brocante = tosi kallista, enemmän tai vähemmän vanhaa ns. arvokasta roinaa. Vide-grenier = halvempaa, joskus suorastaan halpaa roinaa, kirpputori suomalaiseen malliin. ) Mitään mainoksia en ollut nähnyt. Oli kiva katsella.



Kirjaimia - niitä olikin useammassa paikassa, onneksi kaikkialla sama hintataso - ja leimasimia.



"Tehdashuonekaluja", uusi nouseva sisustussuuntaus. Käytöstä poistettuja tai lopetetuista tehtaista, usine, pelastettuja mööpeleitä tai sellaisiksi muutettuja vempaimia. Näin asiasta televisioreportaasinkin.

Erikoisuuksia.

Postikortteja, huolellisesti aiheittain järjestettyinä. Sekalaiset olivat hiukan halvempia.

Ja muuta ...



Nämä tässä alapuolella ovat ennen hedelmätarhoissa käytettyjä hyönteispyydyksiä. Niihin kaadettiin suusta jotakin houkutuslientä, korkki kiinni ja puuhun killumaan. Hyönteiset menivät pohjan reiästä sisään, eivätkä humalapäissään osanneetkaan ulos. Taas opin jotakin uutta. Olivat muuten hienon sävyistä lilaan vivahtavaa lasia.














10 commentaires:

maijja a dit…

Vautsi mitä kaikkea - mullekin kelpais tehdashuonekalut, kirjaimet ja leimasimet!

Maurelita a dit…

Upeeta ! Kuvittelen hinnat...

Olen tulossa huomenna töitten jälkeen, mutta harmi vaan kamera lähti lomalle miesten kanssa. Kännykameralla ei juuri saa iltakuvia, mutta pääasia on piipahtaa ja treffata sua, sekä löytöretki putiikkiin !

Heissun, =)

Merja a dit…

Voi mahtavuus mitä leimasimia! Oliko nuo kalliita? (sano vaan että oli niin ei harmita...)

Liivia a dit…

Mä pyörryn nyt melkein. Nuo leimasimet saavat mut sekoamaan. Voi hitsinhitsi kun ei osuttu Pariisiin nyt, ja muutenkaan ei olla viikonloppuna, kun kaikki kirppikset näyttävät olevan silloin.
Kiitos näistä, vaikkei omaan kassiin mitään saanutkaan.

Anonyme a dit…

Mahtavia juttuja. Kiitos kun selvensit noita ranskankielisiä kirpparitermejä.

Peanut a dit…

Aivan uskomattomia leimasimia, kumpuat varmasti ideoita.

SARI a dit…

Kaikille tiedoksi :kaikki romppeet olivat niin pirun kalliita, halvimmat kirjaimet 2e / kirjain. Kuvaleimasimia en kysynytkään...nuo hyönteispyydykset taisivat olla 15e kappale. Eli sitä luokkaa - ei kannata harmitella.

Anioni a dit…

Ihania aarteita joka tapauksessa. tehdashuonekaluista voisin jokusen kelpuuttaa (oliko nekin kalliita?)...

SARI a dit…

Anioni : kalliita nekin. Pysyn yhä dyykkauslinjalla...

Suvi a dit…

Niin paljon kaikkea mielenkiintoista. Ihmeen kalliit hinnat vain. Nuo itikka pyydykset olis hienoja ja ehkä vähän myös käytännöllisiä.