vendredi 20 août 2010

Elokuuta




Olen ollut nettipimennossa - ihan niin kuin viime vuonnakin tähän aikaan. Siis elokuuta sekin, ihan normaalia.
Olen siivonnut, järjestänyt, tiskannut, pessyt pyykkiä, hoitanut paperiasioita kaksi vikkoa yhteen menoon. Ostanut virkkuukoukun, jolla voi mahdollisesti virkata matonkudetta. Ollut ulkomailla Pariisissa eli herännyt aikaisin ja mennyt hoitamaan asioita sellaisiin maisemiin, joihin ei muuten tule mentyä. Ihmetellyt kaikkea. Pessyt ennen lomaa löydetyn korttitelineen, siihen tulee todennäköisesti tällä kertaa muuta kuin kortteja. Purkanut pari mööpeliä ja sovittanut pari uutta tilalle. Nyt on muutama nurkka saatu uuteen uskoon. Vielä on hommia, mutta tänään oli kuuma ja olo on huomattavasti parempi, oikeastaan loistava ! Kaksi viikkoa siihen meni.
Tässä linkki edellisen postauksen lintuseinän tekijän sivuille.

7 commentaires:

Liivia a dit…

Todella ihania nuo kortit, kenen?

Mun pitäisi tehdä KAIKKEA tuota mitä olet tehnyt, on laiskattanut. Tänään aloitan ryhtiliikkeen!

Solen a dit…

Ihania nuo virkkuujutut. Onko ne sinun tekemiä?

Minä ole yrittänyt hoidella kouluasioita siihen malliin, että kaikki on sitten kondiksessa, kun sinne tulen. Paljon on vielä tekemättä, mutta into on kova :)

Joana a dit…

Elokuun aurinko on lumoava ja melkein vetää vertoja helmikuun valolle. Ihania täyteläisiä värejä sinulla taas!

Kirjailijatar a dit…

Minä pidän näistä kuvista, ihan kaikista. Minulla on ollut laiskotusta, mutta se tulee kohta loppumaan. Sillä edessä on paljon kaikkea tekemistä.

Minustakin nuo virkkuujutut on hienoja :)

SARI a dit…
Ce commentaire a été supprimé par l'auteur.
SARI a dit…

Liivia : Nuo kortit ovat "markan kortteja", jotka olen ostanut reilut parikymmentä vuotta sitten Helsingin Kaivopihasta. Kuvaajakin eri joka kortissa, hyvin sopivat yhteen kuitenkin.

Solen ja Kirjailijatar : Rakastan noita virkkuujuttuja - ei suinkaan minun, vaan Himalaisen tekemiä (http://rajamaenrykmentti.blogspot.com/2009/06/kesatauluja.html)

Kiitos kun tykkäätte kuvista - suhtaudun itse niihin vähän skeptisesti

SARI a dit…

Siis eihän tuo linkitys oikein ota onnistuakseen : Postaus "Kesätauluja, kesäkuu 2009.