mercredi 10 mars 2010

Mihin tämä viikko menee ?

Siihen että teen kaiken toisin, kuin piti. ( Koulu alkoi niin kuin piti. )

Maanantaina niska meni jumiin.

Ostin kalanmuotoista ruokaa, kun oli halpaa. Ei mennyt kovin paljon aikaa ruuanlaitossa.

Vietin hauskan illan Pariisinvisiitillä olevan ystävän kanssa. En pessyt hampaita, menin nukkumaan.

Tiistaina en aukaissutkaan kauppaa, vaan lähdin yhden koululuokan kanssa Suomi-instituuttiin katsomaan Tuula Närhisen näyttelyä - ihan vaan lennosta, kun vein omat lapset kouluun.

En katsonut lasten kanssa Nouvelle Staria, menin niska jumissa nukkumaan.

Joku soitti sitten kiukuissaan tänään, että miksi en ollut paikalla, kun ilmainen turvallisuusjärjestelmän kustannusarviointi oli sovittu. Sanoin, että en sitä alunperinkään halunnut, mutta kun melkein pakotitte sen tapaamisen sopimaan ... itse asiassa muistinkin sen vasta, kun tulin näyttelystä ja olin ihan tyytyväinen, että en ollut paikalla.

En tiskannut, vaan menin lääkärille jonottamaan lähetettä niskahoitoon. Menin niskahoitoon epätavalliseen aikaan, laitoin lapun oveen. Helpotti vähän.

En vaivautunut soittelemaan kenellekään hankkiakseni lapsen kouluun unohtaman tehtävän. Kirjoitan viestin opettajalle.

Löysin sievännäköisen vanhan peilikaapin, en taidakaan antaa sitä sekatavarakauppiasystävälleni. Katsotaan, kun on pesty, jos sille löytyisi paikka tästä kodista.
Tosi tarpeeseen löysin sattuman oikusta talon kellarista vanhan postisäkin, se pääsi valkopyykkiin.

Ei pitänyt postata ollenkaan, kun tyttärellä oli kone matkassa, mutta tässähän sitä tuli kumminkin - ja pitkästi.

Laitan jälleen helppoa ruokaa ja enkä tiskaa huomennakaan, vaan menen aamiaiselle ystävän kanssa. Arvatkaa kenen ?

Tiedoksi pariisilaislukijoilleni : Liivian uusin korttisarja saapui Kotiin.
Pour mes lecteurs parisiens : la nouvelle serie de cartes postales de Liivia est disponible chez Koti

5 commentaires:

Bluesea a dit…

Liiviantalossa on ollut kovin hiljaista viime päivinä...

Kiva pitkä postaus sinulta!

Sadie

Anonyme a dit…

No Liivian kanssa aamiaiselle, ihan siihen viereen.
Ei tää niin vaikeaa ole tää arvaaminen. Terveisiä vaan;-)

Merja a dit…

Ai sinnekö se Liivia livahti... kerro terveisiä.

Hyvänkuuloisia löytöjä!

Kirjailijatar a dit…

Kuulosti juuri mukavalta, että tekee kaikki ex tempore ihan toisin. Se on mun mielestä juuri parata, jos voi elää niin, ettei tarvi noudattaa tiukkoja aikatauluja ja suunnitelmia :)

Liivia a dit…

Mulle jäi kaikesta niin hyvä mieli! Kiitos ihanasta kovasti seurasta!
Hassua, lähdin täältä talvella ja palasin keväällä. Siksi taidan välttää kulttuurishokin, joka iskee aina kun Pariisista palaa kotiin.