lundi 1 février 2010

Nettipimennossa tapahtunutta



Täällä ollaan taas. Uuutta kaapelia odotellessa olen :
-leikkauttanut tukan, nuohouttanut vedenlämmittäjän hormin.
-katsellut televisiosta kahteen kertaan mielettömän piirretyn elokuvan Les Triplettes de Belleville - délirant ! ( tätä en osaa kääntää, ellei se sitten olisi juuri tuo mieletön ... ). Ei ole tarpeen ymmärtää kieliä, siinä ei varsinaisesti puhuta lainkaan.
-käynyt naapurin luona lukemassa sähköpostini.
-kulkenut risteyksestä, jossa oli juuri tapahtunut vakava onnettomuus - kuljen siitä neljä kertaa joka koulupäivä.
-nähnyt Suomi-instituutissa poeettisen roadmovien Tove ja Tooti Euroopassa. Aivan ihana.
-mennyt sen jälkeen yllätysvierailulle toisen naapurin luokse ja viettänyt huippuhauskan illan. Tarjosivat ruokaperäisiksi ryypyn Koskenkorvaa !
-päässyt vihdoin puheisiin ihmisen kanssa, jota olen jahdannut jo jonkin aikaa yhden paperiasian vuoksi.
-löytänyt tieltä kankaita.
-tehnyt yhden kassin, ratkonut vaatteita ja tehnyt niistä toisia, paikannut housunpolvia.
-saanut kolme uudenvuodenkorttia.
-laukannut sateisena aamuna kierroksen : Reaumur-Sebastopol, Belleville, rautakauppa, pankki, sekatavarakauppa - kun aamupesulla tuli mieleen, että tarvitsen kovikekangasta. Päätin myös vihdoin löytää vesihanaan uuden tiivisteen, se oli hankalampaa kuin luulinkaan.
-syönyt ensimmäistä kertaa elämässäni tofua ja mangoldia ( ? ) ranskaksi blette.
-tehnyt koti-etikettejä.

8 commentaires:

Kirjailijatar a dit…

Juuri, kun ryhdyin blogiasi seuraamaan, koneesi hajosi, joten kommentoin nyt. Onpa sinulla ollut tapahtumarikasta. Minäkin haluan löytää kankaita kadulta! Tove ja Tooti Euroopassa on ihana.

himalainen a dit…

Lisään listaasi vielä tähän, että niin tosi kivaa, kun olet takaisin :)

Paljon olet kyllä ehtinyt, luen vielä uudestaan kaiken.

Me ollaan nähty tuo kumma piirretty lasten kanssa monta vuotta sitten, ja vieläkään en ole siitä aivan toipunut, se jäi niin syvälle mieleen, lapsetkin ihmettelevät sen tunnelmaa välillä. En oikein osaa sanoa, millainen se tunnelma edes oli. Ihmettelyä vain.

Jonna a dit…

Minä niin haluaisin nähdä Toven ja Tootin Euroopassa, pitää kurkata löytyisikö kirjastosta. Hyvä, että muistutit!

AnniKainen a dit…

Huh, hän on ahkera ja aikaansaapa. Ihailen :)

Kiitos ihanasta kortista :)

Liivia a dit…

täälläkin on selvästi virtaa!

tofu on hyvää, mutta en osaa oikein itse laittaa. Pitäisi perehtyä. Mangoldista mulla ei ole mitään havaintoa...

isoinpapu a dit…

Bellevillen kolmoset, joo, juuri katsotiin isompien lasten kanssa. Mulla soi se kipale päässä koko ajan. Pitäisi katsoa uudestaan kaikessa rauhassa.

Ahkerus! Ihanat virkkuuhenkarit, joissa roikkui kauniit paidat(?).

Kivaa kun sait kaapelin ja olet taas paikalla.

Anonyme a dit…

Minustakin hyvä elokuva! Hillitön, voisi olla kans sitä kuvaava sana.
On hyllyssä ja kestää monta katsomista.

SARI a dit…

Tässä nurkilla löytyy kankaita kadulta aika usein...

Paidat voivat olla vaikka naapurin sedän, hiukka muunneltuna. Joku oli heittänyt melkein rapun eteen kaksi siistiä miesten paitaa kokoa 42. Riitti juuri sopivasti, hihansuuhalkiokin tuli käyttöön, monta hukkapalaa ei jäänyt. On niin vilpoinen, että en sovittanut, yritän saada kuvattua myöhemmin. Kaava on vanha ja hyväksi havaittu.

Tofu ei varsin kummoista ollut, tai en osaa valmistaa. Paistoin pannussa. Ei kannata kuvitella syövänsä juustoa, silloin tuntuu vielä oudommalta, kun maku on aika "papumainen".

Mangoldi onnistui aika hyvin pannussa paistaen. Oli niin halpaa, että päätin kokeilla.

Hillitön on hyvä sana.