dimanche 30 août 2015

Trop cool !



Eilinen ilta ystävän seurassa. Tämän sunnuntain lämpö. Ensi viikko tuo ihan uutta. Olen tohkeissani !

3 commentaires:

Liivia a dit…

Uutta! Mahtavaa! Sitä tuo minullekin tämä viikko, tänään vielä viimeinen "vapaa".
Ensimmäisen kuvan lautanen, syyslautanen, jotenkin. Tuntuu että tänään alkoi täällä oikea syksy, kylmyys aamulla talossa ja kun sai silmänsä auki näki ikkunasta koivun keltaisia lehtiä, jotku tuntuvat tulleen yhdessä yössä.

SARI a dit…

Uutta varsinkin tytöille - tuoreelle (ammatti)lukiolaiselle ja yläasteelle siirtyvälle - mutta olen vähintään yhtä innoissani. Aikataulutkin muuttuvat hiukan siinä sivussa.

Tänään lähti yksi jo töihin, muut sitten asteittain tahoilleen niin, että torstaina kaikki on buukattu ;)

Iloitsen sun viimeisestä vapaasta myös !

Täällä on vielä lämmin, ainakin tänään.

Satu a dit…

Tohkeissaan on niin kivaa :) Tarvitsisin sellaisen olon, on ollut kateissa.