samedi 19 novembre 2011

Tänään 12.30


Aikaiset aamuherätykset ovat olleet tällä viikolla erityisen vaikeita. Eilen menin nukkumaan kymmeneltä, tänään nousin kymmeneltä. Aamun pelastus on villasukat ja iso kahvikulho, jonka ympärille voi kiertää kädet lämpiämään. Syysruokaa : endiivisalaattia, fenkolia pannussa, punajuurinyyttejä ja - Beaujolais Nouveauta. Kaikki eivät aina tykkää kulinaarisista oivalluksistani, huomenna sitten muuta.

Eilen tuli kauppaan nainen, jonka jokaisen lauseen olisin itsekin voinut sanoa. Yllättävää. Kun kysyin onko asia ( josta puhuimme) kiireellinen urgent, hän vastasi : " Mikään asia ei ole kiireellinen - vain eläminen on. " Hän oli iäkkäämpi kuin minä, hänellä oli skottiruutuiset sukkahousut ja hän mm. pitää majataloja.

Hyvää huomenta.

3 commentaires:

Liivia a dit…

Sama juttu; unta tuntuu nyt tarvitsevan, minäkin olen nukkunut jopa puoli ysiin, kun yleensä herään itsekseni kuuden ja seitsemän välillä. Ja iltaisinkin menen kumman aikaisin petiin. Syytän pimeyttä.
Ja kädet kulhon ympärillä ja villaa villaa. Onneksi talvi on ollut kuitenkin lempeä tähän mennessä.

Sun fenkolit mä tulen muistamaan aina. Yksi parhaista makuelämyksistä ikinä!
Punajuurinyytikin maistuisi, mutta endiiveistä en tykkää.

Kirjailijatar a dit…

Huomenta! Ihana kirjoitus. Minä nukuin toissa yönä kellon ympäri ja tulin siitä lapsellisen iloiseksi. Että sain nukkua niin pitkään, ihan mahtavaa. Sitä on kuin toinen ihminen sellaisen jälkeen. Mutta en osaa mennä yleensä ajoissa nukkumaan, vaikka mikä olis.

Mutta viisas nainen tuo skottiruutuinen.

Hannele Ruusukummusta a dit…

Viisas nainen.♥