dimanche 1 mars 2015

Asioita ...

En ole koskaan ollut tippaakaan kiinnostunut Japanista, mutta Kankimäen tyttären matkakertomus on universaaliudessaan vienyt mennessään. Luultavasti riennän tiistaina kello 13 lainaamaan kirjastosta Tyynynaluskirjan.

7 commentaires:

Kati aviron-violet a dit…

No arvaas miltä minusta tuntui kun
a)olin jo valmiiksi kiinnostunut Japanista
b) mulla oli jo lentoliput Japaniin ostettuna
c) sain tuon mainion kirjan!

Maria a dit…

Sait aarre kirjan!Se vie kyllä mennessään uusiin ajatuksiin ja pysäyttää arjessa .

himalainen a dit…

Mut se vei myös mukanaan :) Ja jotain sellaista ihmeellistä ajatonta siinä oli myös, että jotkin asiat on säilyneet samoina, huomiot. Sai hymyilemään.
Aloin myös haaveilla Kiotossa käymisestä.
Katin abc-lista oli kyllä aika täydellinen :)

Liivia a dit…

Minä olen aina halunnut Kiotoon, mutta en japanilaisuuden takia vaan nimen. Samoin kuten Kiovaankin, tosin Kiovaan en enää tänä päivänä halua...
Mutta jo pitkään olen ollut kiinnostunut Japanista pitkän ei kiinnosta-kauden jälkeen. Mies kävi siellä keikalla joskus 14 vuotta sitten ja oli aivan huumaantunut, muutti omiakin käsityksiäni. Samoi japanilaiset vieraani avasivat uusia ajatusten kulkuja.
Mutta siinä kulttuurissa on myös jotain mikä tökkii aika paljon. Silti kiinnostus voittaa ja toivon joku päivä pääseväni käymään. Sitä saakin toivoa, sinnehän ei ihan ilmaiseksi lähdetä.
Nyt minäkin tahdon lukea tuon kirjan, mainio nimikin sillä.

SARI a dit…

Kati : voin arvata, siitä tuli varmaan jonkinlainen osoitekirja.

Maria : kyllä vaan, minulle se kyllä oli niinkuin raikas tuulenpuuska tähän talvenjälkeiseen tunkkaisuuteen.

Himalainen : kiitos vielä, ja samaa mieltä : ajatonta, modernia.

Liivia : talossa on asunut peräjälkeen kaksi japanilaista. En ole oikein hyvin tutustunut. Japanilaisita tulee sellainen kuva, että ovat hirmuisia perfektionisteja ja huippuhyviä kaikessa mihin ryhtyvätkin. Mutta yllätys, kirjassa oli yksi hieno sitaatti keskeneräisyydestä.

Kannattaa lukea, saa hymyilemään.

Panin huvittuneena merkille, että kirjoittaja puhuu toisinaan melko alantavaan sävyyn iästään ja ulkonäöstään - ja sitten kirjan takakannessa ja lehtijutuissa poseeraa hehkeä kaunotar ! Luultavasti hän on tässäkin asiassa halunnut rinnastaa itsensä tutkimuskohteeseensa.

Satu a dit…

Kirja on ihan helmi.

SARI a dit…

Tuli mieleen, että mitähän apurahalautakunnat ovat tuumanneet, kun kirjoittaja kirjan loppupuolella Miika P:n suulla paljastaa, että kaikki aihetta koskeva kirjallisuus olisi ollut häneltä lainattavissa Suomessakin,
"... ei olisi tarvinnut Kiotoon ja Lontooseen saakka lähteä." Ja myös tienneensä asiasta.

Se kohta veti minun mielestäni hiukan pohjaa pois muuten niin raikkaalta ja autenttisesti "uraauurtavalta" tuntuvalta kertomukselta. Lähinnä tutkimustyötä ajatellen, "vapaavuosiseikkailua" ja fiilistelyä ajatellenhan asia on ihan toinen.