mercredi 14 avril 2010

Pyykkipäivänä

Sunnuntai oli niin mukava, että luulin nähneeni unta.

Maanantaina olin elämäni ensimmäistä kertaa Louvressa, oli aika henkeäsalpaavaa. Onhan se liian iso, 42 kilometriä käytävää kuulemma. Tämä oli ihan hyvä annos yhdelle kerralle.

Tiistain tapaamiset peruuntuivat ja tein muuta.

Pyykkipäivään sopii tämä, tytär kuuntelee ja tykkään tosi paljon. Onnistuin sen löytämään ihan itse, kun tytär ei suostunut linkkiä antamaan.

Ystävä lähetti tämän linkin. Aika kiinnostavaa tekstiä, uudesta alusta ja nyt-hetkestä, mistä kerran itsekin jotakin sanoin. Miten teillä, minusta on jo jonkin aikaa tuntunut tuollaiselta.

7 commentaires:

himalainen a dit…

Voi kyllä!! Ihan tuollainen uuden alun olo. Vähän aikaa jo ollut, tuntuu välillä, että voi vaikka mitä, uskaltaa ainakin taas jo yrittää. Vähän kuin olisi herännyt.

Louvren mittasuhteet ovat kyllä ihan käsittämättömät, en taida edes ymmärtää. Ihanaa, kun voit ottaa tuollaisia pieniä sopivia annoksia.

Tuo lause "tiistain tapaamiset peruuntuivat ja tein muuta" oli kuin mun keskiviikon lause. Muun tekeminen on välillä oikein hyvä, hyvää viikkoa sinulle!

Solen a dit…

Minä täällä jo mietin, suunnittelen ja odotan, että pääsen tutustumaan pariisiin. Louvre kuuluu reissuun varmasti.

En muistanutkaan että The Streets on noin hyvä :)

Kirjailijatar a dit…

Minusta video oli niin veikeä, hauskanen.

Ja Louvre, siitä pitäisi saada nauttia palanen kerrallaan. Muuten saa ähkyn siitä kaikesta ihanasta taiteesta. Minä ainakaan en jaksa muutamaa tuntia kauempaa uupumatta.

SARI a dit…

Oli onni päästä Louvreen ekaluokkalaisten ja heidän loistavan kuviksenopettajansa kanssa. Nykyään buukkaan itseni reissuun aina kun mahdollista. Huomenna taas mennään eri paikkaan, eri luokan kanssa.

Liivia a dit…

Video on HUIPPU! Vieläkin hymyillyttää. Biisikin oli hyvä.
Miksei tytär antanut, ollaanko me liian vanhoja faneiksi?

Saas nähdä menenkö ikinä Louvreen.

Taija K a dit…

Voi teillä on siellä jo niin keväistä! Kade. Vaikka ei voi kyllä Helsinginkään ilmoja valitella.

outi a dit…

vuosi sitten louvressa vietin monen monta tuntia, enkä silti tainnut nähdä siitä kuin kymmenesosan. ähky tulee mullekin. mutta pieninä palasina, monessa osassa pitkin elämää.. ehkä sillä tavalla nauttien..