samedi 26 décembre 2015

Joulukuu





Kortti, niin nätti.
Leutoa. Kevätlintu laulaa aamuisin katoilla. 
Viikko ilman lämmintä vettä. 
Kolme viikkoa tanssia. Mielen ja ruumiin joka-aamuinen riemuvoitto.
Muutamia syntymäpäiviä. Metromatka raskaasti aseistettujen nuorten sotilaitten keskellä.
Aprikoosipuu ja salkoruusu kukkivat. 
Kauniilla asiakkaalla riikinkukonsulka korvassa. Lokit huutavat silloin.
Takaraivossa jäytävä huoli lapsista, huoli maailmasta. En osaa lopettaa uutisten lukemista.
Sepelkyyhkyt nokkivat aprikoosipuun uusia lehtiä. 
Kirjakauppojen tuoksu.


10 commentaires:

luminen a dit…

Tykkään sun tekstistä. Tanssiminen on varmasti mahtava juttu. En ole koskaan tanssinut mitään, mutta pari vuotta on ollut tunne että suorastan pitäisi hankkia joku tanssiharrastus. Keväällä oli kolmen kerran kurssi tanssi-improvisaatiota. Se oli mielenkiintoista, vaikkei kovin tanssia. Olisin halunnut jatkaa sitä syksyllä, mutten ehtinyt. Syksyllä eräs läheinen aloitti työt Kansallisoopperassa. Sain häneltä joululahjaksi pähkinänsärkijänuken ja lupauksen että seuraavalla Helsingin reissulla on tarjolla oopperaa tai balettia. Innostuin tietysti heti.

Ilona a dit…

Järjettömiä kontrasteja, aprikoosinkukat ja sotilaat. En tahtoisi tajuta, millaisessa maailmassa nyt elämme.

Minäkin tykkään tekstistäsi. Tykkään, kun lokit huutavat riikinkukkosulan vuoksi. Tai että niiden väliin tulee tuo yhteys tuolla lailla.

Olen ollut pitkään sitä mieltä, että tanssi ei ole minua varten. Nyt olen alkanut tarkistaa tätä kantaani, ajatuksen tasolla tosin vasta. Liikkeeseen on vielä pitkä matka. Mutta on aika vavahduttavaa ymmärtää, että ei liiku sen vuoksi, että pelkää omaa kehoaan, sen voimaa.

SARI a dit…

Oi, kiinnostavia kommentteja, kiitos.

Luminen : tanssi on ainoa ammatti, mihin minulla on koulutus. Vaikka en pariinkymmeneen vuoteen tanssinut, niin koko "elämänkatsomukseni" juontaa juurensa kuitenkin siitä. Mikä tahansa asia alkaa sujua, kun löytää oikean, asianmukaisen liikeradan - ja kun on mieli ja ruumis samassa ajassa ja paikassa.
Tanssitunnilla jää kaikki muu unholaan. "Tanssin merkitys ja päämäärä on tanssi." kirjoittaa Alan Watts (Epävarmuuden viisaus).

Minullakin on tuttu Kansallisoopperassa töissä.

Ilona : ei sitä tajua, millaisessa maailmassa elämme. Järjettömässä. Näitä kontrasteja ihmettelen minäkin.

Tiedän erään, joka varmasti osaisi maalata sulkakorvakoruisen neitokaisen. Maalauksellinen hän oli.

Loistava havainto ! Minä olen aina luottanut siihen, että kun päästä ei enää ole mihinkään ja järki on mennyt aikoja sitten, niin ruumis kyllä tietää mihin mennään. Se on aina vienyt oikeaan.

Kirjailijatar a dit…

Tässä tekstissä oli niin paljon mihin tarttua. Ja kuvistakin tykkään, niiden tunnelmasta, matkasta jolle ne houkuttelevat.
Viikko ilman lämmintä vettä olisi aika kaameaa, ainakin näin talvella. Vaikka toisaalta, voisihan sitä lämmittää vettä padassa ja elää mökkielämää kaupungissa.
Täälläkin niin leuto joulukuu tähän asti. Nyt on sitten pakkasta ja tuntuu, etteivät mitkään vaatteet ole riittävästi. Nytkin istun hartiahuivin kanssa tässä ja käsiä palelee.

SARI a dit…

Kirjailijatar : Kiitos.
Minusta tuntuu usein, että olen matkalla ihan näissä omissa kortteleissa.

Niin, talvellahan sen vedenlämmittäjän piti uupua. Padat ja kattilat olivat jatkuvasti tulella tuon viikon : meillä tarvitaan tiskivedet ja pesuvedet viidelle.

himalainen a dit…

Tarraudun tuohon lauseeseen: aprikoosipuu ja salkoruusu kukkivat, niistä tulee ihana mielikuva ja kevätlintu ja kirjakauppojen tuoksu. Ja sitten kontrasti metromatkaasi, uutisiin ja huoleen.
Meillä on huono vedenlämmityssysteemi ja lämmin vesi on aina kortilla, kun sitten joskus on hotellissa yötä ja siellä on lämmintä vettä, niin miten ylelliseltä se tuntuukaan, se on kuin paras lahja. Voi käydä oikeasti rauhassa suihkussa. Luin viime vuonna Teemestarin kirjan ja sen jälkeen vesi on muutenkin alkanut tuntua tosi arvokkaalta, miten tärkeää se meille onkaan, sekä lämmin että kylmä vesi. Arvokas asia.


SARI a dit…

Himalainen : kaasulämmittäjä on ihan loistohärveli, lämmin vesi ei lopu. Aika kauan tämä oli kestänytkin, se hajosi viimeksi ehkä yhdeksän vuotta sitten - joulunpyhinä.

Ne kontrastit, niin. Joskus kaikki on vaan niin lomittain ja vastakohdittain ja käsittämättömästi sekaisin. Paras on yrittää huomata tämä kaikki.

Hyvää uutta vuotta.

Liivia a dit…

Pidin kaikesta; kuvista, tekstistäsi ja kommenteista ja vastauksistasi niihin.

Minä toivon rauhan vuotta, sinne tänne kaikkialle. Kaikki muu tuntuu sivuseikalta, paitsi tietysti terveys. Sitäkin toivon. Ja jos vielä saa toivoa, toivon myös työtä riittävästi. Kaikkea tätä tahtoisin jakaa kaikille.
Rakkauttakin- mutta se tuntuu jo ylellisyydeltä- toisaalta siitähän kaikki lähtee.

SARI a dit…

Liivia : Kiitos. Rautarouvakin tuossa seinällä, ensimmäisessä kuvassa, tuntuu kulkevan uutta kohti lanteet vienosti keinahdellen.

Sinä osaisit maalata tuon kauniin asiakkaan - tai voi olla, että olet jo maalannutkin, niin tuli mieleen hänestä sinun neitokaisesi.

Ihan samat, yksinkertaiset ja perustavanlaatuiset toiveet minullakin. Kaikki muu sitten meneekin "au feeling" ja yleensä niin kuin on parasta.

Liivia a dit…

Kiitos Sari, ihanasti ajateltu. Joku päivä tulen maalaamaan naisia sinne, siellä ne parhaat ovat:)