Nyt ei oo konetta

Ennen kuin saan uuden kaapelin.

Kevättä ilmassa

Ainakin tänään - voihan se sen takaisin vetää vielä monta kertaa. Mutta ei noita silmuja ja ituja, ne tuppaavat esille jo näin tammikuussa.

Ei paljon, mutta pikkusen

Tyytyväinen. Koko viikko meni paria tylsää paperia metsästäessä. Ei minulla vieläkään niitä ole.

Tänään sain kohtalaisen siivousinspiraation iltapäivän loppupuolella. Sain pahimman paikan, ompelukoneen ympäristön, hieman siedettävämpään kuntoon. Siihen sitä vaan kertyy nyssäkkää jos jonkinlaista. Innostuin jopa pesemään tuon joulun alla pelastetun korttitelineen. Kankaita en voi heittää menemään, niitä on joka puolella ja taas ratkoin pesua varten eilen löydetyn sohvanpäällisen - hametta siitä ajattelin. Nuo kukkavaatteetkin meinasin ratkoa muuta käyttöä varten.

Päätin heittää lehtiä ja vanhan tietokoneen laatikon, itse vanha tietokone on heitetty aikoja sitten. Meillä ei kyllä voi roskiin panna mitä tahansa, milloin tahansa - on naapurin ukko vahdissa. On huono juttu jos roskikset ovat liian täynnä, roska liian isoa, väärässä pöntössä tms. Kiroilu alkaa kuulua jos jonkinlaisen virheen tekee. Eli on paras odotella maanantaiaamua, herätä aikaisin, hyökätä ulos, kun roska-auto tulee ja sujauttaa kaikki isompi roina suoraan roskakuskeille. Homma jäi siis hiukan puolitiehen, sekin.

Sydämiä tein viikolla, kun oli tilattu. Tänään syötiin puolukkamuffinsseja, hyviä olivat.

Tyytyväinen, pikkusen. Nyt nukkumaan.

Flanellia

Aika villi tuli tuosta vihreästä. Lämpöisempiä ilmoja odotellessa näillä voi vaikka nukkua talviunia.

Pöytä täynnä heti alkuvuodesta

Tammikuu tuntuu luisuvan käsistä niin ettei ehdi kaikkeen, mihin pitäisi. On aika pyöritystä, ilmaantuu odottamattomia ja epätavallisia tekemisiä niitten jo listalla olevien väleihin, koulurytmiin ei ole päässyt kiinni, eikä siihen kuuluvaan unirytmiinkään ...

Sunnuntai meni sentään kohtuullisesti : vain yksi asia listalta jäi tekemättä. Uudenvuodenkorttien kirjoittaminen on terveellistä hommaa, siinä toivotellessa alkaa itsekin uskoa siihen, että vuodesta tulee onnellinen ja hyvä tästä em. kaoottisuudesta huolimatta.

Löysin tuon edellisen postauksen dominontekijän - taiteilijan, Christophe Loyer'n nettisivut. Kas tässä.

Olisin jatkanut talviunia

Tämä loman jälkeinen viikko on ollut aika kaoottinen. Niitä kamalia en viitsi tähän ruveta listaamaan, mutta on pari kivaakin.

Ennen joulua menin vihdoin sisälle kauppaan, joka on jo jonkin aikaa ollut tuossa lähellä : Mademoiselle Alienor 37, rue des Dames. Kaupanpitäjä on tosi sympaattinen ja siellä on maaliskuuhun asti nähtävissä hieno näyttely, pariskunnan yhteistyö, veistoksia, piirroksia ja maalauksia ja oheistuotteena näitä sanadominopelejä. Sen päätin ostaa itselleni lahjaksi tällä viikolla. Vaihtoehtoja oli : donner = antaa, errer = harhailla, jouer = leikkiä, pelata, mutta eniten puhutteli tämä être là = olla tässä, olla läsnä. Kannattaa käydä katsomassa, näyttely kestää maaliskuun puoleen väliin ja itse kauppakin on muuttamassa kesäkuun lopulla toiseen paikkaan.

Toinen kiva oli Suomi-instituutin Muuminäyttely. Kuvitukset olivat kaikki tuttuja, hieno lisä oli valokuvaseinä Tove Janssonista maalla ja merellä. Lapsille oli järjestetty suuri pöydällinen askarreltavaa, siellä viihtyi isommat ja pienemmät mainiosti. Näyttely kestää tammikuun loppuun ja sen tiimoilta on ohjelmistossa muutakin, tarkemmin tästä. Sen kunniaksi rakentelin myös Muumi-ikkunan, mutta kuvattavaksi siitä ei ole, on kovin huurteessa. Kyllä tuota kylmää ulkona kestää, Pariisin kylmä on vain muutaman asteen nollan alapuolella, mutta sisällä tuppaa olemaan hiukka holotna.

Ensimmäisenä

Nousin kahdeksalta valmistamaan lanttulaatikkoa, joka oli tilattu puoli kahdeksitoista. Sen paistuessa tiskasin. Painuin sitten peiton alle sairastamaan jo lähes kuukauden kestänyttä yskää ja nuhaa. Olisi aika päästä niistä eroon.

Kaikenlaisia ideoita alkoi myllätä päässä. Kirjoitin ne ylös, enkä ajatellut paljon mitään koko loppupäivänä. Illalla nousin ostamaan leipää, troppia ja C-vitamiinia, syömään ja lukemaan loppuun E. Palolammen kirjan Kollaa kestää. Käsittämätöntä mihin ihminen pystyy, mihin pystyivät nuo loppuunajetut miehet silloin 70 vuotta sitten.

Tänään, toisena, taidan vihdoin olla paranemaan päin.